15. helmikuuta 2017

Deittejä ja teiden kunnossapitoa



Anteeksi kuinka? Minäkin kysyin samoin, kun kuulin otsikon. Olimme tilanteessa, jossa oli kohtuullinen taustahäly. Kertoja oli työkaverin kanssa miettinyt lumisadeaamun ja huonosti aurattujen teiden jälkeen minulle vaaliteemaa. Parin tarkentavan kysymyksen jälkeen vasta kuulin, että alkuperäinen idea oli ollut - teitä ja teiden kunnossapitoa.

Olin kuullut väärin. Makeiden naurujen jälkeen totesin, ettei tästä kuitenkaan taida tulla minulle ykkösvaaliteemaa, vaikka tärkeä asia onkin. Tarkemmin ajateltuna kuitenkin tuo väärin kuultu deittejä sana nostaa esiin yhden ison ilmiön. On todettu, että yksinäisyys elämäntapana on tuhoisaa ja kansanterveydelle vaarallista. Se  herättää pohtimaan.
Oulussa on noin 100 000 asukaskuntaa, joista lähes puolet on yksin asuvien asukaskuntia. Moniko heistä kokee yksinäisyyden vaikeaksi asiaksi? Kuinka paljon yksin asumisen suuruus vaikuttaa kaupungin rakennuskantaan? Vain onko vaikutus enemmänkin toisinpäin niin, että rakennuskanta vaikuttaa asumismuotoon? Yksin asuvien määrä on todella korkea. Miten yksinasuminen vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin?

Mielestäni tarvitaan myös rakentamisen ratkaisuja yhteisöllisyyden lisäämiseen hyvinvoinnin edistämiseksi. Tästä on hyviä kokeiluja esimerkiksi opiskelijoiden ja ikäihmisten yhteistaloissa.

Entisaikojen kyläyhteisön yhteisöllisyyden parhaat puolet on mahdollista rakentaa ja luoda urbaaniksi kortteliyhteisöksi. Tämä edellyttää luovuutta ja pientä positiivista pöljyyttä, jota onneksi Oulusta löytyy.

6. helmikuuta 2017

Vaaleja kohti

 
 


Kuntavaaleihin 2017 on aikaa reilut 8 viikkoa. On korkea aika avata oma vaaliblogi. Tässä on vähän lähtökohtatietoja siitä, mitä ehdokkaan päässä tällä hetkellä liikkuu.
Olen 51 v. nuorisotyönohjaaja ja teen töitä pääsääntöisesti Oulun kaupungin ruutukaava-alueella, Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa. Oulussa olen toiminut lasten ja nuorten parissa yli 28 vuotta. Tältä pohjalta ajattelen, että minulla saataisi olla jotakin sanottavaa erityisesti lapsia ja nuoria koskevaan päätöksentekoon. Ei varmaankaan tule kenellekään suurena yllätyksenä, että minulle lasten ja nuorten hyvinvointi on äärimmäisen tärkeä asia. Huomisen tulevaisuus päätetään tänään. Oulu on nuorten ihmisten kaupunki ja haluan olla omalta osaltani vaikuttamassa siihen, millainen kotikaupunki Oulu on heille tulevaisuudessa. Jätämmekö heille perinnöksi velkaa miljoonia vai reilusti yli miljardin?
Mistä kaikista tekijöistä lasten ja nuorten hyvinvointi muodostuu? Heidän sujuvaan arkeen kuuluu mielestäni mm. laadukas opetus ja vähintään yksi harrastus. Haluaisin toimia niin, että lasten ja nuorten omia ennakkoluulottomia sekä innovatiivisia ideoita voitaisiin kuunnella päätöstenteon valmistelussa entistä paremmin.
Lapsen ja nuoren perusyksikkö on koti ja elämässä lähellä olevat aikuiset. Lasten ja nuorten hyvinvointia edistää se, että heidän ympärillään olevat aikuiset voivat hyvin. Aikuisten hyvinvointiin vaikuttaa merkittävästi mahdollisuus tehdä työtä, josta saa palkkaa.  Haluan olla edistämässä asioita, joilla Ouluun saadaan lisää työpaikkoja. Työelämään liittyvät lait ja sopimuskäytännöt ovat minulle tuttuja. Olen aiemmin ollut mukana ammattiyhdistystoiminnassa yli 24 vuotta.
Kaikkien, niin lasten, nuorten, aikuisten kun ikäihmisten hyvinvointiin vaikuttaa merkittävästi liikunta. Me kaupunkilaiset tarvitsemme mahdollisuuksia liikuntaan. Toivon, että voisimme pohtia yhdessä, miten tätä asiaa kehitetään. Ole liikkeellä, hikoile ja hengästy – edistä hyvinvointia, niin minäkin teen – olenhan ehdolla vaaleissa J
Jos haluat tietää, miksi olen juuri Kokoomuksen ehdokas, niin siitä voit lukea täältä.